IRC-Galleria

Blogimerkintä

« Uudempi -

Aivan.Maanantai 17.08.2009 20:27

Eli tapahtumien kulku on jotakuinkin seuraavanlainen:

Nukun ja näen unta. Unessa herään yksin metsästä ja välittömästi menen paniikkiin, koska minun on vaikea nähdä mitään pimeässä. Yritän etsiä kännykkääni, mutta turhaan, sillä olen pelkissä alushousuissa. Sitten huomaan, että seison jonkinlaisella polulla, jonka molemmissa päissä on puomit. Puomit eivät ole kuitenkaan normaalit matalat puomit, vaan korkeat. Tajuan, että minun on ensin nostettava toista puomia, että pääsen sen ali ja pääsen jatkamaan matkaani. Vieläkin hirveässä paniikissa alan riuhtomaan puomia ylös.

Tässä vaiheessa herään ja tajuan, että olen repiny äitini asunnosta lämpöpatterin seinästä irti.

(Alkoholilla ei ollu tekemistä asian kanssa, eikä loppujenlopuksi mitään vahinkoa sattunut.)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.