IRC-Galleria

RaskNaks

RaskNaks

, sisältää fenyylialaniinin lähteen

Selaa blogimerkintöjä

Vuorotyöläisen lauantai on yleensä jokin muu päivä kuin itse lauantai, mutta nyt minua onnisti; olin vapaalla jalalla! Aamu alkoi ankeasti, kun huventunut maitovarastomme irvisti päin naamaa ja ilmoitti ettemme voi nauttia aamukahvia. Kahvin sijasta heräilin suihkulla ja painuin tämän jälkeen kauppaan.

Maitoa, leipää, leikkelettä..., mutta ennenkaikkea sitä maitoa. Niin, ja pääsin ostamaan edellisenä päivänä heränneet mielitekoni: leipäjuustoa ja lakkahilloa sekä perunarieskaa. Joskus Lindan kanssa makumieltymyksemme eivät kohtaa, ja tämä oli yksi niistä kerroista. Noh, pääasia että saatiin maitoa ja meille tarjoutui mahdollisuus aamukahviin. Sitten Linda lähti töihin.

Kuuden aikaan asuntoomme saapui Aki ja Wille, kirjaimellisesti peräjälkeen. Kaivoin naftaliinista vanhan syntikkani ja tapailimme muutamia klassikkobiisejä. Kello lyödessä seitsemää, painuimme saunaan. Tunnin saunavuoron aikana ehdimme puhua kaikenlaista paskaa, kumota mietoja alkoholijuomia ja tietenkin saunoa.

Viimeistä lukuunottamatta muut aktiviteetit jatkuivat meillä ja mukaan astui hervoton musiikinkuunteluvimma. Kaikki heittivät vuorollaan musatoiveita, joita mahtavat kaiuttimeni tottelivat. Linda saapui nälkäisenä ja väsyneenä kotiin ja katsoimme parhaaksemme poistua paikalta. Subin kautta matkasimme Willelle ja nautimme kahvit, nailonkielisen kitaran heleästä äänestä sekä Viktor-kissan läsnäolosta.

Duetoimme Willen kanssan Tuhat yötä biisiä ja Paulan saapuessa kotiin, myöskin nälkäisenä ja väsyneenä, jatkoimme taas matkaa. Uunossa ehdimme kumota yhdet alkoholijuomat ja sitten vanhukset lähtivät nukkumaan. Onnitunut päivä saatiin onnistuneesti pulkkaan!
Hyvää päivää. Olen kaksikymmentäkolme-vuotias poika Järvenpäästä. Olen outo. Olen musikaalinen. Olen mietteliäs. Olen hauska. Olen ujo.

Tämä varmasti riittää hyvin pohjustukseksi tulevaan. Huhtikuussa 2009 haastoin itseni pitämään päiväkirjaa täällä koko kuukauden ajan. Historia toistaa vitsejään; tämän syyskuun lopusta lokakuun loppuun on luvassa samaa tavaraa, saman pojan elämää, eri elämäntilanteessa.

Idea on siis vanhaa perua, mutta tälläkertaa raikkaan keväisen ilman sijasta saatte tarkastella elämääni syksyn ja loskan keskellä. Tai miten niin te? -Lähinnä teen tätä omaksi ilokseni, koska minusta on äärimmäisen mukavaa "sitten jälkeenpäin" tutkiskella kirjoituksiani, eritoten kaikenkattavaa päiväkirjatekstiä joltain ajalta. Mutta kuten sanottua, idea on vanha, mutta kipinä siitä syntyi kun lueskelin maineikkaan sanoittajan, Juice Leskisen, päiväkirjaa 'Kuka murhasi rock'n'roll-tähden' (suosittelen lämpimästi!) Otsikko puolestaan on repäisty Ismo Alangon samannimisestä kappaleesta.

Niin, Juice, Alanko... musiikista tulen puhumaan varmaan paljonkin. Ryyppyseikkailuja tulen raottelemaan. Harmaata (mikä on tänä vuodenaikana hyvinkin kuvaava termi) arkea tietysti myös. Valitusta tulee varmaan löytymään teksteistäni. Edellisellä kerralla pyrin täsmällisyyteen kirjoittamalla joka päivä uuden tekstin, mutta ehkä tällä kerralla kriteeriksi riittää, että kirjoitan joka päivältä. Sehän olisi turhauttavaa keskeyttää herskyvät bileet vain uppoutuen blogi-merkintään. Täten siis kirjoittelen tänne kun lystään, mutta suurimmilta osin saman päivän ajalta.

Koska tämä alustus sai melken kansalliseepoksen alkupuheen mittasuhteet, olisi noloa kirjoittaa tänne tästä päivästä, joka oli täynnä vain nälkää ja vitutusta. Ehkä on parempi aloittaa sitten parempi arjenpenkominen huomisesta, jolloin olen luvannut viettää iltaa vähän kaikkien kanssa. Nyt on syytä lopettaa tämä jo ennestään rönsyillyt ja sivuteille harhaillut teksti.

...jatkuu...

Takaisin sateeseen astelenTorstai 25.09.2014 15:09

Talvilomat on lusittu ja paluu arkeen koettu. Kyproksen Paphoksesta jäi mukavat muistot, mutta kyllä Suomeen olikin jo ikävä.

Kallis matka, mutta eiköhän niillä syömisillä ja juomisilla päästy voiton puolelle. Ruoka oli runsasta ja vaihtoehtoja oli reilusti, sen seitsemää sorttia, valehtelematta! Drinkkejä sai pyytämällä ja minähän pyysin. Joskin paikan kyypparit olivat varsin kyrpiintyneen näköisiä, olivathan he palvelleet ryyppyturisteja jo huhtikuusta lähtien. Tämä näkyi, mutta myös maistui; mikot laittelivat yleensä minulle 50-50-drinkkejä, joita onneksi helteessä sulavat jääpalat pehmensivät. Kirjanpitoni viikonajalta on seuraavanlainen: 15 Cuba Libreä, 1 Brandy Sour, 1 Pina Colada, 15 Tequila Sunriseä, 2 Ouzo Specialia, 15 Viskikolaa ja 1 Caipirinha. Kun tekee oikein laskelmia, niin pääsee mukavaan viidenkymmenen juoman lukuun ja jos laskee, että hintaa yhdelle drinkille tulee 5 euroa niin...

Päivät kului altaalla lusien ja drinkkejä ryystäen. Siellä helteessä ei tosin olisi paljon muuta jaksanutkaan. Tätini kanssa kävimme yhtenä päivänä Paphoksen keskustassa, ja täytyy sanoa, että se oli karu paikka. Siellä oli silminnähden panostettu enemmän hotellialueisiin ja turistien viihtyvyyteen. Halpaa kyllä siellä oli, "hain takaisin" eräästä puodista Finlandia vodka-pullon vähän päälle kahdentoista euron hintaan, Suomessa tuo litran pullo on miltein 32 euroa! Stydimmällä päihteellä täytetty shishakin olisi ollut baarissa vain 14 euroa...

Kaikenkaikkiaan mukava ja rentouttava matka takana ja Suomeen palatessa ilmastonvaihdos oli melkoinen: 20 astetta kylmempää ja vettä tuli taivaan täydeltä.

(Pahoittelen mahdollisia korjaamattomia kirjoitusvirheitä, kirjoitin tekstin nimittäin ensimmäistä kertaa tabletilla.)

Hyvästi kotimaaSunnuntai 14.09.2014 18:55

Pistin juuri Tuomari Nurmion otsikon mainitseman mainion kappaleen soimaan taustalle kun aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä. Sitten tajusin miten hyvin se sopiikaan tähän tekstiin; huomenna lähden nimittäin Kyprokselle.

Pienen sukulaisporukan kanssa mennään juhlistamaan enoni 50-vuotispäiviä etelään ja siinä samassa saamme viikon täyshoitoloman. Kyseessä on siis all-inclusive-matka maanantaista maanantaihin. Tämä tarkoittaa siis sitä, että vaikka olenkin joutunut sanomaan yli tonnille byebye, saan hintaan viikoksi hotellin, lennot, ruuat ja juomat.

Ja jos tunnette yhtään minua (kuten ette tunne) aion todellakin saada rahoilleni vastinetta kyyhöttämällä ruokapöydässä sekä allasbaarilla juomia kittaillessa. Kuten olen muille kehuskellut, aion matkani aikana ylensyödä, ylenjuoda ja ylenantaa. Ja mikä parasta; tämä on minun talvilomani, joten palkka sen kun juoksee koko viikon!

Suosin Suomea ja ihailen valtavasti kaunista kotimaatamme, enkä varsinaisesti tunne oloani kotoisaksi ulkomailla (höh, daa!) Kuitenkin on jännittävää välillä reissata ja erityisesti nyt kun en ole koskaan vastaavaa täyshoitolomaa kokeillut. Viimeksi kaksi vuotta sitten sompailimme Lindan kanssa Rooman katuja kaupunkilomalla. Nyt on aika taas vaihtaa maisemaa hetkeksi. Lisäksi tämä on oiva tilaisuus hankkia syksyinen rusketus.

Joten nyt, armaat palleroiset, Nurmion sanoin:

"Hyvästi ystävät, hyvästi kotimaa!"

...tai ehkä 'näkemiin', olisi parempi kuvaus...

Aamuisin...Maanantai 08.09.2014 14:09

Inspiroiduin eräästä toisesta tekstistä niin, että pakko se on itsekin kirjoittaa tästä lähes mystisestä vuorokauden ajasta.

Minä olen tottunut aukaisemaan silmäni siinä kello 9-10 maissa. Tämän jälkeen siemaisen kaksi kuppia kahvia ja herään noin kello 11. Sitten tämän jälkeen nautiskelen aamupalani, joskus heti joskus parin tunnin perästä. Jep. Tämä on minulle normaali käytäntö, vapaapäivinä. Kun pitää töihin lähteä herätys tapahtuu noin 6-8, eli reippaasti liian aikaisin.

En tiedä mitään vittumaisempaa kuin koomata aamulla takaraivossa jyskyttäen tieto tulevasta työpäivästä. Eli mikäli on kello soimassa, enkä saa nukkua niin pitkään kuin mielin, olen auttamatta pahalla tuulella, ainakin aamupäivän. Ja se on jännää, että vaikka suoritan samat aamurutiinit kuin vapaapäivinä, silti herään yhdentoista jälkeen. Voitte siis kuvitella millainen ilmestys olen kaupan kassalla aamutuimaan!

Herätysaamuina ärsyttää kaikki. Yleensä varaan puoli tuntia itselleni käydä suihkussa ja juoda edellämainitut kahvikupposet. Tämän jälkeen talsin bussiin/junaan yhä vittuunnuksissani koomaten. Onneksi tätä suurta ärtymystä lievittää ystäväni iPod. Musiikki yleensä pelastaa aamuni, jo senkin takia, että se on hyvä tekosyy vetäytyä omiin oloihinsa ja "sulkeutua muulta maailmalta". Kuitenkin esimerkiksi junan myöhästyminen nostaa vitutustani kuten se siirtää myös aamupalan nauttimistani, mikä taas siirtää heräämistäni.

Aamulla en yritäkään näyttää pirteältä, vaan siltä karulta todellisuudelta, joka on kuin väkisin raahattu ylös sängystä. Sen vuoksi aamuvirkut ihmiset ärsyttävät suunnattomasti. Kaikkein ärsyttävintä on jos mainitsen heränneeni tänään tosi aikaisin, 6.45 ja sitten joku saatanan aamuvirkku lyö suoraan vastapalloon ja kertoo heränneensä jo viideltä! Voi vittu! Minulle 6.45 on tosi aikaisin piste. Ei siinä tartte alkaa pistää paremmaksi jos on itse aikainen lintu eikä viideltä herääminen tunnu missään.

Jättäkää siis hyvät madonnappaajat meidät väsyneenoloiset, pilkkivät unisielut rauhaan. Palatkaa asiaan siinä puolenpäivän aikoihin, jolloin olette itse saaneet jo päivän työt tehdyksi. Kiitos.

Koska välillä pitää nollataMaanantai 01.09.2014 00:45

Kenenpä muunkaan kuin Akin kanssa lähdimme taas eilen baarikierrokselle Helsinkiin. Sovitaan, että juhlimme vaikka Akin huomista ensimmäistä työpäivää.

Tälläkertaa oli pitkästä aikaa tarkoitus tosiaan tehdä baarikierros eikä mennä puolenyön jälkeen sammumaan Rilloon tai Milliin. Kevyet aloittelut ja keskustaan. Sling-In on aina hyvä paikka aloittaa menot ja siellä nauttimani Poison-drinkki olikin taas taattua Sling-In-laatua. Tosin pitäisi järjenkin jo sanella, ettei samaan drinkkiin kannata laittaa granaattiomenansiemeniä ja pilliä.

Tämän jälkeen kokeilimme jotain uutta; kuuluisa pubiratikka kulki kesän viimeistä vuoroa kahdeksalta ja me hyppäsimme kyytiin ja nautimme niin hyvästä juomasta kuin Helsingin karunkauniista maisemista. Seuraavaksi Shot Bar ja Kamikaze ja sitten Molliin. Tarkoitus oli istua siellä loppuilta, mutta väen paljous ja Akin hukattu kymppi sai koko paikasta pahan maun suuhun (vaikka hyvä paikka onkin).

Koska olemme kokeilunhaluisia nuoria miehiä, katsoimme parhaaksi jatkaa iltaa taas uudessa paikassa. Tämän paikan nimi oli Tiger. Tuo teinihelvetiksi haukuttu paikka osoittautua paljon mainettaan paremmaksi niin sisustukseltaan kuin muiltakin puitteiltaan. Akilla oli pari vaparilippua, joten ei pääsymaksusta tullut päänvaivaa ja lisäksi saimme ennen yhtätoista paljon halvempia juomia.

Mukava paikka ja mahtava ilta. Sitten yöllä Jenna tuli "hakemaan meidät kotiin" ja aamun oloista selvittiin kahvilla, hyvällä ruualla ja Boratilla. Kapu kuittaa.

Päivän biisi: Tuomari Nurmio - Likainen tusina

Nuo ihmeelliset kengätLauantai 30.08.2014 15:21

Kengänkärjellä hiekkaa kaivan, tuossa nuotiokin palaa
Poskipääsi punertaa aivan, se lämpöänsä valaa

hiekkaan piirrän purjelaivan, se horisonttiin palaa
sun luulin, väärin, muita naivan, et pettäis vihkivalaa

riesoikses sait maanvaivan, et löytänyt oikeaa palaa
mut kenkäni nää, 'Made in Taiwan', kynttilöitä valaa.

Ajamisen riemuTorstai 28.08.2014 03:14

Suurin osa kokee autoilun miellyttävänä ja rentouttavana matkustusvälineenä. Minä en.

Alusta asti ajokoulutunnit stressivat minun mieltäni. Mieleeni tulee väkisinkin ne pelontäyteiset (huom. nimenomaan pelon, ei edes jännityksen) ajotunnit, joista sain harmaita hiuksia vuosia takaperin. Menin sisään autokouluun ja opettaja istui hoitamassa paperihommia ja huikkasi ohimennen, että: "Mee jo valmiiks laittamaan penkit ja peilit kohdilleen." Kylmä hiki nousi pintaan yksin autossa istuessani ja kun opettaja viimein saapui pelkääjän paikalle, tai tässä tapauksessa pelkääjän viereiselle paikalle, minulta meni ne vähäisetkin pokan pitämiset, ja pelkojännityshirvityskauhistus otti ylivallan.

Inssi oli yhtä tuskaa. Samoin äitini kanssa ajelut. Joskin me molemmat, minä ja äiti, myönnämme, että hän oli huonoin mahdollinen mukanaolija minun autoillessani. Jo pelkillä eleillään hän sai tiedostettua, että häntä hirvittää. No ehkä osa minun hirvityksestäni siirtyi sille paikalle.

Olen autoa ajanut viimeksi kesällä 2011, jolloin piti käydä pakollinen kakkosvaihe. Kortti on plakkarissa, vaikken olekaan sillä muuta tehnyt kuin todistellut ikääni viimeiset kolme vuotta. On kuitenkin lohduttavaa tietää, että minulla on oikeus ajaa autoa vielä monta kymmentä vuotta. Eli jos joskus saan selätettyä pelon ja stressin ja saan taottua itseeni lisää luottamusta, tällainen on mahdollista.

Niin, siinä vaiheessa kun päätin heivata stressittömän elämän oli autoilu ensimmäinen asia poistettavien listalla. Viime kuukausina se on kuitenkin tullut taas pinnalle. Sitä kun odottaa sateessa bussia tai tuulessa junaa, niin tulee kummasti mieleen, että jos olisi auto, olisi hujauksessa perille eikä tarvitsisi värjötellä täällä saati lähteä ties kuinka montaa tuntia kotoa ennen duunin alkua.

Jep. Odottelusta en pidä. Pidän kuitenkin julkisista kulkuneuvoista. Kuljin yhteensä neljä vuotta bussilla koulumatkaani ja junatkin on tullut opeteltua pääkaupunkiin pääsemisen helpottamiseksi. Niin, tämä blogin aihe tuli vaan tänään bussissa mieleen. Kuuntelin musiikkia ja katselin kun rankkasade piiskasi maata. Tyytyväisenä katsoin ulos bussin ikkunasta ja ajattelin miten huoleton tapa tämä onkaan matkustaa.

Päivän biisi: Leevi and the Leavings - Luonnollinen valinta

SyksyssäTiistai 26.08.2014 12:14

Onko minun, vannoutuneen kesäihmisen, nyt todettava, että kesä on ohitse ja syksy on alkanut. Voihan räkä! Eilen vaatetukseni vivahti niin paljon syksyyn, että pieni osa syysmasennusta koputti olalle. Shortsien tilalle vaihtuivat college-housut, t-paitaa peitti pitkähihainen ja kaulalla lepatti (taiteilija)huivi.

Joskis huivia pidin myös kahdesta muusta syystä, heh, SYYStä... Seisoin tunnin verran pari päivää sitten Keravan asemalla junaa odottelemassa. Aamulla luulin päässeeni kivuttomasti töihin kahdella junalla, mutta ensimmäinen z-juna tulikin tunnin sen jälkeen, kuin sen minun ajatuksissani piti tulla. Oli vielä kylmä aamu ja tuuli. En saanut aamukahvia saati aamupalaa. Oho, aloinpa huomaamattani leikkiä marttyyria, vaikka tottahan minä vain puhuin... Niin, siis joka tapauksessani siellä seisoskellessani kurkku tuli kipeäksi ja huivi oli omiaan tuomaan lämpöä kurkkuparalleni.

Toinen syy huivin pitämiseen oli puhdas nostalgia. Ammattikoulussa saavutin jonkinlaista muistettavuutta puolipitkällä mustalla tukallani ja erivärisillä huiveillani. Niiden taakse oli ujon ja epävarman nuoren helppo piiloutua. Ja pidin huiveista, vaikka ehkä käytinkin niitä liian usein (kesällä ne oli kuuuuuumat!). Joka tapauksessa nyt on syksy koittanut ja samalla se on hyvä tekosyy pitää taas näitä huiveja. Sitä paitsi kokeillaan josko tämä rehuletti taas vähän saisi pituutta. Ehkä olen saanut aavistuksen vuosien varrella lisää itseluottamusta ja varmuutta, mutta silti on helpompaa vain verhoutua huivin taakse ja katsoa maailmaa sen takaa. Minkäs minä itselleni mahdan.

Syysmasennus ei ole siis myytti ja muistaakseni kirjoitin samasta aiheesta tänne vuosi sittenkin. Tämän surullisen, mutta kauniin vuodenajan keskellä lohduttaa kuitenkin se, että muutaman viikon päästä pääsen paahtumaan Kyprokselle. Nappaan sieltä tuliaisiksi kesän viimeiset rusketukset.

Päivän biisi: Leevi and the Leavings - Miranda
Lähes ainoa harratukseni on kitaransoitto. Tai ehkä etten kuulostaisi harrastuksissani niin vajavaiselta voisin sanoa harrastuksekseni musiikkia. Kuuntelen sitä päivittäin ja imen siitä vaikutteita. Suomirock ei ehkä ole hervottoman iloista bilemusaa, mutta minulle siitä löytyy kaikki tunneskaalat.

Ennen kun minua ahdisti todella löysin sopivaa musiikkia, joskin ahdistavaa myöskin, joka sai minut paremmalle tuulelle. Kun isoenon hautajaiset oli ohi, tiesin tarkkaan mitkä kauniit kappaleet kuuntelen yksinäni mökillä. Itkin.

Mutta takaisin kitaransoittoon. Kun tässä on asuttu jo noin kolme kuukautta yhdessä Lindan kanssa, olen huomannut, että tämä ainokainen harrastukseni on jäänyt vähemmälle. Aluksi en uskaltanut edes koskea kitaraan, koska pelkäsin naapureiden häiriintyvän. Myöhemmin soittelin vähäsen ja sitäkin myöhemmin uskalsin jo ottaa plekunkin käyttöön.

Silti tämä harrastus on jäänyt nyt onnettoman vähälle. Ehkä elämässäni on nyt tapahtuut niin paljon kaikkea muuta, että tämä on saanut väistyä syrjempään. Toisaalta tykkään edelleen soitella, mutten uskalla (ainakaan vielä) järjestää sellaisia huikeita, suorastaan extaasisia tunnin soitteloita mitä joskus harjoitin. Soitin seisaaltaan hiki päässä nautiskellen alkoholia, kun miellekin yleisölle esiintyen.

Toinen rakas harrastus on kappaleiden teko. Ennen vanhaan se oli paras kanava purkaa tuntemuksiani, mutta vuosien mittaan kanava on tyrehtynyt. Seitsemän valmista sanoitusta lojuu sävellystä vailla, joskaan en ole koskaan päässyt jyvälle säveltämisestä. Vuoden alussa kävi yllättävä inspiraatio, joka iski oikeastaan junassa matkalla Helsinkiin. Myöhemmin kotona sanoitin kappaleen, sitten sävelsin ja parin päivän sisällä sain sen myös jopa äänitettyä. Tarvitaan siis lisää tällaisia satunnaisia inspiraatioita, ihan vaan vaikka pitämään taitoa yllä.

Jostain syystä kassalla ollessani muutama viikko sitten iski taas inspiraatio ja kun kukaan asiakas ei ollut häiritsemässä, kirjoitin tämän jostain syystä majakanvartijasta kertovan biisin ylös ja se odottaa kaapissa seuraavaa inspiraatiopuuskaa.

Välillä siis iskee vielä sanoitusinto. Mökillä tulee kitaraa soitettua sormet sinisiksi. Ehkä musiikki ei enää olekaan elämäni, vaan siitä on nyt tullut vain yksi tärkeä osa sitä. Musiikki ei kuole koskaan!

- - - - -
Työpaineet stressaa niin majakanvartijaa,
istuu pöytään sammutetuin lyhdyin.
"Työtaakka vitunmoinen painaa hartiaa",
sanatta mä lauseeseensa yhdyin.
- - - - -