IRC-Galleria

Musiikki lakkaa ja paketoin autostereon etupaneelin koteloon. Sammutin auton epänormaalin kovan pörinän vain hetkeä ennen. Yritän katsoa sivuikkunasta läpi katuvaloa kohti. Se on sumea. Lasi on yhä jäässä ja tulisi olemaan sitä myös seuraavan kerran, kun istuisin penkille.

Astun ulos ja väritön tavarajuna jyskyttää kymmenen metrin päässä sille korotetulla polullaan kuin tuhat metallimiestä takoisi kiskoja muhkeilla lekoillaan. Suuntaan kotitaloa kohti. Matkan puolivälin kohtaisin vasta seuraavan talon kulmalla. Meteli kimpoilee viereisten talojen punaisista tiiliseinistä ja haluaisin väistää sitä sen ollessa vielä matkalla. Sitten yht'äkkiä se on poissa. Viimeinen vaunu vielä kitisee hiljempaa kauempana kuin se raapisi kynsillä liitutaulua ja vaikeroisi "Älkää jättäkö minua".

Tuntomerkkini piirtyvät lumeen jokaisella askeleella. Se narahtelee allani kuin styroksinen eristyslevy kuumana kesäpäivänä kunnes urakoitsija painaa sen seinää vasten. Ylitän asfalttisen kadun, josta autot ovat piiskanneet kaiken epämiellyttävän tienlaitaan. Joku harppoo pitkin askelein vasemmalla pipoaan asetellen. Minne lie menossa vielä tähän aikaan.

Janottaa. Syöty suolamäärä nipistelee kielessä ja kitalaessa provosoivasti. Verisuonetkin tuntuvat tukkoisilta ja haluaisin huuhtoa ne vesituopillisella.

Tempaisen urheilullisesti ovenkahvasta, vaikka minun pitäisi ymmärtää sen olevan lukossa. Nyt se on päivänselvää ja etsin avaimet taskusta. Metallinen avaimenperä tuntuu kylmältä sormissani, kun käännän avainta lukkolaitteessa. Ovi aukeaa vaivattomasti, mutta sukellan sisälle niin, että paksu takkini raapaisee ovenkarmiin rasahtaen. Kangas on muuttunut kylmässä paperimaiseksi, mutta sulaa kuitenkin häkellyttävän nopeasti kuosiinsa. Nyt kengänpohjani kopisevat kylmyyttään kovaa lattiaa vasten. Porras portaalta kopina vaimenee ja muuttuu pehmeämmäksi töminäksi.

Sisällä tuoksuu muutama tunti sitten valmistettu ateria. Pudotan takin tuolin selkänojalle ylimalkaisesti ja tyhjennän taskut pöydälle. Puhelin, rahapussi.. Rypistynyt käytetty elokuvalippu.

Varasin ruokaa puoleksi viikoksi kämppään, ettei tarvi poistua ulos omin neuvoin, mutta jossakin vaiheessa on pakko kohdata luonnon julmuus ja armottomuus. Tai no kohtasin mä sen äskenkin seisomalla taksitolpalla 5 minuuttia. Annoin tavallaan henkeni kaverini vuoksi, kun päästin hänet ensimmäisenä tulevaan taksiin. Seuraavaan meninkin jossakin suht' epämääräisessä porukassa, kun kerran samaan suuntaan menivät. Kuski oli hullu kaahari ja mielestäni diilasin hyvän hinnan kotiini. No oli se kuitenkin yhtä paska diili kuin aiemmin syöty pitakebab, mutta siinä tilanteessa maailman paras. Kakskytäkolme astetta ja kai tämäkin on vasta alkusoittoa. Ihmisiä kuolee tänne! Paleltuu pakkaseen! Niiden aortat jäätyy, veri lakkaa kiertämästä hileiltään ja lihakset murenee heidän kaadutessa jäätikköön. Ei stn, kuka kestää tätä selvinpäin ja MIKS?

Palasin eilen kolmen viikon reissulta. Kämpässä ei asu kolmeen kuukauteen muita kuin minä. Ensimmäisenä muutoksena, jonka tein, oli laittaa "Ei mainoksia, kiitos!"-lappu oveen. Ei mua kiinnosta Tiimarin uudistunut kynttilävalikoima, ne vanhat oli ihan hyviä. Seuraavaksi olisi tarkoitus tyhjentää jääkaapin ovesta kaikki vanhentunut. Pakastimen oven ympärille levittäytynyt ja syyskuussa vanhentunut kauppakalenteri joutaa jo kierrätykseen.

Tuhlasin kauppaan 40 euroa ruokaan ja juomaan eikä siitä ollut kuin alle 9 euroa oluen hyväksi. Ihanaa juustoa ja kunnollista leipää. Ja naudanlihaa, josta enintään 7% on rasvaa. Onkohan se nauta saanut syödä kunnolla ,) Nyt täällä tuoksuu kotiruoalle ja oopiumille yhtä aikaa. Ostin reissusta oopiumin tuoksuisia suitsukkeita. Ranka putosi tietysti polttoalustan sisään ja helisee nyt siellä. Ökyhintaista turistirihkamaa.

Ylireagoin kauppamatkalla kylmyyteen. Ei täällä kai ollut kuin neljä pakkasastetta, mutta musta tuntui kuin olisin kävellyt shortseissa. Sitten taistelin auton oven kanssa. Ja jäisten ikkunoiden. Vittu. Ajoin koko matkan istuinlämmitin päällä. Kotonakin laitoin jo eilen patterin täysille, koska nyt on talvi. Kun miettii tätä, niin miksi me asutaan täällä pakkasissa? Ei kai pakko ole. Ei täällä edes tuoksu mikään! Mutta ei ole kodittomiakaan niin paljon kuin lämpimissä maissa. En mä tiedä, mä meen syömään.

Heräsin kaksi tuntia sitten, mutta vasta nyt sain puristettua sen verran energiaa itsestäni, että sain voideltua kaksi kuivakkaa palaa ruisleipää, jossa on juustopalan jämästä tunteella ja pitkällä pinnalla veistettyjä lastuja päällä. Pitää taas käydä kaupassa.

Tästä tulee jälleen yksi niistä surrealistisista päivistä, kun kaikki iskee vasten tajuntaa. Hetki sitten pohdin, miksi piparkakkutaikinasta rakennetaan taloja ja nimenomaan taloja. Kuvaako se jonkun mielihalua asua sellaisessa ranskalaisten pastillien ja sokerikuorrutteen koristeleman pihan ympäröimänä? Syömättä se ainakin jää. Muutama minuutti sitten mietin syitä sille, miksi ostaminen ei ole miellyttävä tapahtuma, mutta rahan saaminen ostoksen tekoon kuitenkin on. Pitäisikö tänään hukuttaa pohdinnat vaikkapa roskaelokuvien alle vai onko niissä sittenkin jotain mieltä? Siellä kaupassa nyt voisin ainakin käydä ensin.