IRC-Galleria

Notorius

Notorius

Final fantasy.. ending theme..

Blogi

« Uudemmat -

[Ei aihetta]Tiistai 17.02.2009 17:09



SIVU NAISEN PÄIVÄKIRJASTA

Lauantai-ilta - mieheni käytös on outoa. Olimme sopineet tapaavamme Forumissa yhteistä kahvikupposta varten. Mieheni oli katsomassa jääkiekkoa ja minä olin ollut ostoksilla ystävieni kanssa koko päivän. Ajattelin että ehkä hän on loukkaantunut, koska olin hieman myöhässä. Hän ei kuitenkaan sanonut siitä mitään.

Keskustelu ei sujunut, hän oli hiljainen. Ehdotin että siirtyisimme jonnekin hiljaisempaan paikkaan, jotta voisimme keskustella. Tähän hän suostuikin mutta pysyi kuitenkin hiljaa.

Kysyin häneltä oliko hänellä murheita -- hän vastasi: " Ei tässä mitään." Kysyin onko minun syytäni, että hän on vaitonainen ja juro. Hän sanoi, että ei ole mitään hätää eikä minun pitäisi olla huolissani.

Kotimatkalla kerroin hänelle rakastavani häntä, hän hymyili ja jatkoi ajamista. En voi ymmärtää hänen käytöstään enkä tiedä miksi hän ei vastannut rakkaudentunnustukseeni.

Kotona tunsin kuin olisin kadottanut mieheni johonkin usvaan, ikään kuin hän ei enää halunnutkaan löytää minua. Hän vain istui ja tuijotti televisiota; hän vaikutti todella kaukaiselta ja etäiseltä.

Lopulta päätin mennä nukkumaan, mieheni seurasi minua 10 minuutin kuluttua ja yllättäen vastasi rakkauteeni ja hyväilyihini, rakastelimme, mutta silti hän tuntui omituisen poissaolevalta.

Päätin etten kestä tätä enää vaan otin asian esille. Huomasin hänen kuitenkin nukahtaneen. Itkin itseni huolineni uneen.

En tiedä mitä tehdä. Olen jo varma että miehelläni on suhde. Elämäni on katastrofi.

SIVU AVIOMIEHEN PÄIVÄKIRJASTA

Lauantai-ilta - Tänään Jokerit hävisi, mutta sainpahan pillua

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.01.2009 14:06

Tässä lista lauseista, joita ihannevaimo sanoo miehelleen.


a. Sinä olet niin seksikäs krapulassa.
b. Loistopieru! Päästäpä toinen!
c. Mieluummin katson sinun kanssa jalkapalloa ja juon olutta, kuin menen shoppailemaan.
d. Eiköhän tilata Jallu!
e. Mennään kuule ostoskeskukseen, niin voit ihailla naisten takapuolia.
f. Kulta - uuden naapurin tytär ottaa taas aurinkoa, tule katsomaan.
g. Tee minulle palvelus - unohda se typerä ystävänpäiväkortti ja osta itsellesi pari golfmailaa.
h. Kyllähän minä ymmärrän, hääpäivämme tulee joka vuosi, mene vain poikien kanssa metsästämään, se vähentää stressiä.
i. En kyllä suostu suuseksiin ellet laske koko lastia kurkkuuni.
j. Vai haluaisit harrastaa seksiä minun ja minun seksikkään kaverini kanssa, kyllä se sopii.
k. Kyllä minä maksan.
l. En minä tarvitse uusia vaatteita, minulla on niitä vaikka kuinka paljon ennestään.
m. Vaihdoin juuri meidän autosta pakoputken ja kaikki hihnat sekä öljyt.
n. Ei sinun tarvitse tulla katsomaan minun sukulaisiani, menen yksin.
o. Minä ymmärrän! Ei tarvitse selittää.
p. Minä osaan.
q. Olitpa myöhään ulkona kavereiden kanssa... Hyvä, että sinulla on hauskaa tekemistä.
r. Kyllä naisen paikka on kotona, sano sinä ukko mitä haluat.
s. Katso mitä toin kaupasta..uusin Sarah Youngin Pornovideo!
t. Juo vaan... Avaanko sinulle kaljapullon vai teenkö kossusta siivun?

[Ei aihetta]Sunnuntai 09.11.2008 22:47

Maailman rohkeimmat miehet, vai tyhmimmät?


1:
Mies joka tulee myöhään kännissä kotiin, peitettynä huulipunan
jäljissä ja
haisee naisen parfyymille, ja läpsäyttää vaimonsa takamukselle ja
sanoo;
"Älä mussuta läski, olet seuraava!"

2:
Vaimo oli makuuhuoneessa sängyssä lukemassa kun hänen miehensä käveli
makuuhuoneeseen lammas kainalossaan.
"Tässä on se sika, jonka kanssa harrastan seksiä kun sinulla on
päänsärky",
mies ilmoitti suureen ääneen.

"Toi on kyllä lammas", vaimo kommentoi.
"Mä puhun kyllä lampaalle", mies vastasi.


3:
Mies huomaa vaimonsa pakkaavan matkalaukkunsa, joten kysyy "Mitä
teet?"

Nainen vastaa: "Pakkaan tavaroitani ja muutan Lontooseen.
Olen kuullut, että siellä maksetaan huorille 400 puntaa siitä mitä
olen
antanut sinulle ilmaiseksi"

Myöhemmin kun nainen on lähdössä, hän huomaa että mies on myös
pakannut
matkalaukkunsa. Hän kysyy "Mihin sinä olet lähdössä?"

Mies vastasi "Tulen mukaan Lontooseen. Haluan nähdä miten pärjäät 800
punnalla vuodessa."

4:
Nainen oli ostoksilla paikallisessa S-marketissa ja poimi
kauppakoriinsa 2
litraa maitoa, rasiallinen kananmunia, 2 litraa tuoremehua,
salaattia,tomaatteja ja kahvipaketin. Ulko-oven vieressä oli juoppo
tarkkailemassa naista kun hän nosti tavarat kassan hihnalle.

Hetken jälkeen juoppo lausui: "Oot varmaan sinkku."

Nainen säikähti hieman, mutta häntä kiinnosti myös tietää, mistä
juoppo oli
voinut tietää hänen sosiaalistatuksensa, koska hän oli odellakin
sinkku.
Hän tarkasti nopeasti ostamansa tuotteet, mutta ei löytänyt niistä
yhtään
merkkiä, mikä olisi voinut paljastaa häntä sinkuksi.

Loppujen lopuksi hänen oli pakko myöntää juopolle: "Niin olen, mutta
mistä
tiesit?"
-"Koska oot ruma."

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.10.2008 23:49

KUINKA TEHDÄ VAIKUTUS
NAISEEN??

- kehu häntä
- halaa häntä
- suutele häntä
- pidä häntä hyvänä
- rakasta häntä
- silitä häntä
- kiusoittele häntä
- tee hänen olonsa
mukavaksi
- suojele häntä
- pidä hänestä kiinni
- tuhlaa rahaa häneen
- vie hänet ulos syömään
- kuuntele häntä
- välitä hänestä
- seiso hänen rinnallaan
- tue häntä
- mene hänen vuokseen
maailman ääriin

KUINKA TEHDÄ VAIKUTUS
MIEHEEN??

- ole alasti
- tuo olutta

[Ei aihetta]Maanantai 09.06.2008 16:33

Aihe: Myös miehet purkavat ongelmiaan keskustelupalstoilla

"Olen jo pitkään epäillyt, että vaimoni on uskoton. Usein käy niin, että kännykkä soi toistuvasti ja hän vain vilkaisee puhelimeen ja katkaisee soiton vastaamatta siihen. Hän on usein "tyttöjen" kanssa ulkona, ja kun kysyn keiden tyttöjen, on kyseessä aina joku työkaveri, jota en tunne. Olen yrittänyt seurata ikkunasta, kun hän palaa taksilla kotiin, mutta hän kävelee aina viimeisen korttelivälin ja minä ainoastaan kuulen kuinka auto ajaa matkoihinsa. Mahtaako olla taksikaan?

Pari päivää sitten halusin tarkistaa kellonajan hänen kännykästään ja hän sai siitä huutoraivarin kiljuen, ettei hänen kännykkäänsä saa koskea ja että minä kyylään. En ole halunnut kovistella häntä tästä asiasta ja luulen, etten edes halua tietää totuutta asiasta, mutta eilisiltana päätin kuitenkin tarkistaa tilanteen.Jäin väijyyn asuntomme lähellä olevaan puistikkoon pensaan juurelle röllipuku päällä ja kivääri kädessä.Pitkähkön odottamisen jälkeen lähistölle pysähtyikin mersu, jossa vaimoni suuteli kiihkeästi minulle täysin tuntematonta miestä.Siirryin piiloon oman autoni taakse, etteivät he havaitsisi minua. Siinä kyykkiessäni huomasin autossani alkavaa ruostetta takalokasuojan kaaressa.Pitäisikö minun teidän mielestänne vaihtaa koko kaari vai asentaa vain uusi levikeosa?

Nimim. Epätietoinen

[Ei aihetta]Maanantai 09.06.2008 16:24



- Mitä teet jos näet uhanalaisen eläimen syövän uhanalaista kasvia?

- Miksei kissanruoka ole hiiren makuista?

- Miksei lampaat kutistu sateella?

- Jos sanon että valehtelen aina, valehtelenko silloin?

- Miten lumiauran kuljettaja pääsee aamulla töihin?

- Jos ajat valon nopeudella, mitä tapahtuu kun sytytät ajovalot?

- Mikä on pimeyden nopeus?

- Miksi kamikaze-lentäjät käyttävät kypärää?

- Jos kuuro viittoo kirosanan, peseekö äiti hänen kätensä saippualla?

- Jos tefloniin ei tartu mikään, miten se saadaan kiinni paistinpannuun?

- Jos liimaa voileivän kissan selkään ja tiputtaa sen kolmannesta kerroksesta, putoaako kissa jaloilleen vai voileipä voipuoli alaspäin?

- Miksi kuolemaantuomitun neula sterilisoidaan, kun hänelle annetaan myrkkypistos?

- Jos pikaliima kiinnittää mitä vain, miksei se kiinnity tuubin sisälle?

- Mistä tietää että näkymätön muste on loppu?

- Mihin lumen valkoinen väri joutuu kun lumi sulaa?

- Jos jäniksenkäpälä tuottaa onnea, mitä jänikselle tapahtui?

- Miksi kaukosäädintä painetaan kovempaa kun patterit ovat loppumassa?

[Ei aihetta]Lauantai 19.04.2008 09:29

Suomalainen peruskolmijalkainen muistuttaa yhä pitkälti luolamiestä:

- pitkät takkuiset hiukset sekä ruma parta
- karvoja esiintyy runsaasti myös rinnan, selän, säärien sekä reisien alueilla
- pukeutuu maastoon sulautuviin väreihin, kuten ruskeaan, khakin vihreään ja mustaan
- puhuu vähän ja se vähäkin kuullostaa lähinnä alkukantaiselta mörähtelyltä
- kuuntelee heviä/rokkia, jotka molemmat muistuttavat pitkälti alkuasukasheimojen sotahuutoja
- ei omaa minkäänlaista ymmärrystä tyylistä/muodista
- kuluttaa suurimman osan päivästä ajattelemalla ruokaa ja seksiä

Ainut asia joka eroaa luolamiehen ja suomalaisen miehen välillä on se, että luolamies piti itsensä kunnossa juoksentelemalla metsässä kanien perässä. Suomalainen sen sijaan omaa ruman karvaisen kaljamahan.

[Ei aihetta]Lauantai 12.04.2008 23:26



Poika ajaa lujaa moottoripyörällä 180 km/h
Tyttö: Hidasta, mua pelottaa
Poika: Enkä, tää on hauskaa
Tyttö: Eikä ole. Oo kiltti, tää on liian pelottavaa
Poika: Sano mulle sitten, että sä rakastat mua
Tyttö: Hyvä on, mä rakastan sua. Jarruta !
Poika: Ja nyt halaa mua OIKEIN kovaa
*tyttö halaa poikaa*
Poika: Voitko ottaa pois mun kypärän ja laittaa sen sun päähäs? Mä kyllästyin siihen..

Sanomalehdessä seuraavana päivänä:
"Moottoripyörä törmäsi rakennusta vasten jarrujen vian seurauksena. Samalla hetkellä kyydissä oli kaksi henkilöä, joista vain yksi jäi eloon."

Totta puhuen, matkan puoli välissä poika huomasi jarrujen olevan rikki, mutta ei halunnut tytön tietävän asiasta. Sen sijaan hän pyysi tyttöä sanomaan että tämä rakastaa häntä ja halaamaan tätä viimeistä kertaa. Lisäksi hän käski tytön laittavan kypärän päähän, jotta tyttö jäisi eloon vaikka tämä merkitsi pojalle kuolemaa.

Kuvan alakulma:
"Jos sinäkin rakastat jotakuta yhtä paljon - kopioi tämä kuva päiväkirjaasi"

[Ei aihetta]Maanantai 03.03.2008 01:40

Saa Koskettaa <;
Kuva

älä sano
minä tiedän
ettet osaa elää
ilman hellyyttä
olet niin kuin minäkin
liekö sattumaa
että kohdattiin
katseet kertoo sen
en ole yksin nyt
on tunne yhteinen
ja toiveet
turhat toiveet
ovat yksitellen
kaikki täyttyneet

kun tulet lähemmäksi
ja tartut käteeni
sä saat mut sukeltamaan
yhä syvemmälle silmiisi
saa koskettaa
ei voi vastustaa

jossain siellä
pimeässä
tiedän että olet
ja kuuntelet
muuttunutta hiljaisuutta
asioita joita ei voi ääneen sanoa

ja taas
kun tulet kiinni minuun
maailma alkaa alusta
kun saan olla lähelläsi
ja palaa halusta
saa koskettaa
ei voi vastustaa

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.03.2008 03:08

Kunnian ja omantunnon kautta - mitä itse tekisit?

Testissä on ainoastaan yksi kysymys, mutta se on erittäin tärkeä.
Älä vastaa liian nopeasti tai harkitsemattomasti!
Ajattele ennen vastaamista.
Vastaamalla rehellisesti voit testata oman moraalisen selkärankasi.
Testissä kuvataan näennäinen, täysin hypoteettinen tilanne, jossa sinun on tehtävä päätös. Muista, että sinun on annettava spontaani vastaus, mutta vastauksen on oltava rehellinen.
Vieritä tekstiä hitaasti alaspäin.

Olet Floridassa...


...tarkemmin sanottuna Miamissa...


Ympärilläsi vallitsee valtava hirmumyrskyn aiheuttamasta tulvasta johtuva kaaos...


...vettä on valtavia määriä joka puolella...


Olet CNN:n valokuvatoimittaja...


...ja olet keskellä tätä loistavaa katastrofia.


Tilanne on lähes toivoton.


Yrität saada mahdollisimman vaikuttavia kuvia...


ympärilläsi kelluu taloja tulvan mukana, ihmisiä katoaa vesimassoihin...


luonto näyttää kaiken tuhoamisvoimansa...


...ja repii kaiken mukanaan.


Äkkiä näet miehen, joka ohjaa suurta maastoautoa...


hän kamppailee välttyäkseen joutumasta vesi- ja mutamassojen vietäväksi...


...siirryt lähemmäksi...


...mies näyttää jotenkin tutulta ja tärkeältä...


...sitten tunnet hänet; hän on George W. Bush!


Samalla huomaat, että raivoavat vesimassat aikovat viedä hänet mukanaan, lopullisesti...


Sinulla on kaksi mahdollisuutta: Voit pelastaa hänet tai ottaa elämäsi valokuvan. Voit siis pelastaa hänen henkensä tai ottaa kuvan, joka on varma Pulitzer-palkinnon voittaja.


Valokuvan, joka esittää erään maailman mahtimiehen kuolemaa.


Ja nyt kysymys (vastaa rehellisesti):


Vedostatko kuvan värikuvana vai mustavalkoisena?
« Uudemmat -