IRC-Galleria

Delfiinit ovat ihania!

(Kävin Särkänniemessä sunnuntaina.)

Tätä mieltä olen aina ollut. Siinä on kuitenkin iso MUTTA.


Minulle tuli delfiinikuume kun Leevi syntyi. Leevi on nyt 14-vuotias ja asustaa Särkänniemen delfinaariossa. Aina kun auto kulki Tampereelle, halusin delfiinejä katsomaan. Tämän suhteen ei mikään ole muuttunut.

Niillä ihkuilla otuksilla on ollut tapana tehdä viimeisenä temppuna pallojen potkaisu yleisön joukkoon.

En koskaan saanut palloa. Sitä muovista, joka on puhallettu täyteen ilmaa. Halpa. Sininen. Mutta delfiinin tyrkkäisemä. Joka vuosi olin jumalattomassa valmiustilassa adrenaliinin vallitsemana kun pallojen ilmalento alkaa. Kertaakaan ei osunut omalle kohdalle, perkele.

Tästä ohjelmanumerosta syntyi katkeruus ja päätin tänä vuonna muuttaa sen.

Olin valmistautunut kyynerpäätaktiikkaan. Ajattelin jo delfinaarioon mennessä, että jos en saa palloa napattua ilmasta jonkun nenän edestä, menen erikseen pyytämään sitä kouluttajilta.
Voi tätä tunnetta kun tuli viimeinen ohjelmanumero.

Delfiinit eivät potkaisseetkaan palloa.
Ohjelmanumero oli poistettu. Perkeleenhelvetti.

Ehkä sen takia, että jotkut hölmöt katkeroituvat siitä että pallo ei koskaan lennä omalle istumapaikalle, ja haaveilevat kyseisestä esineestä vielä 23-vuotiaina.

Ehkä.

Nostan hattua kaikille pienten lasten äideille.

Olin kaverin pentujen (kohta 4v ja 1v) kanssa kaupungilla toissa viikonloppuna viiden tunnin päiväretken verran. Meni erittäin hienosti, molemmat tytöt ovat yleensä aina suhteellisen kiltisti mun kanssa ja yksivuotiaskin on niin tottunut minuun, että hakee turvaa minusta jos äitiä ei ole näkyvissä.

Mutta ei herttileijaa. Täytyy ottaa selville, mistä pääsee liikkumaan tasolta toiselle, missä on järkevät lastenhoitohuoneet ja kuinka viihdyttää muksuja junassa jne.
Kyselykausilainen kysyi niin monta kysymystä, että vieressä oleva nainen repesi nauruun.

"Mistä tuo mies tulee? Miksi se tulee junaan? Missä mies asuu?"
Niin että ihan kuin minä tietäisin jokaisesta miehestä kaiken.

Ihana, ihana päivä!

Juuri tällaisia pitäisi kaikkien vapaapäivien ollakin.

Herään aamulla ja ystävä haluaisi tavata minut lounaalla, joten lähden kohti Helsinkiä ja Vallilan kiinalaista ravintolaa. Höpöttelemme tärkeistä ja vähemmän ihmeellisistä asioista.
Olemme läheisiä ystäviä.

Puhelin pärisee, ja minua pyydetään kaffetille. Sovin tapaamisen toisen ystäväni kanssa parin tunnin päähän.

Ajamme kilpaa busseilla, sillä ystäväni istuu takanani olevassa aku ankka- bussissa.
Hän voittaa, täpärästi, ja halaamme kun näemme Rautatieasemalla.

Päätämme sittenkin suunnata perinteisten kahvilareissujen sijaan Kauppatorille ja nautimme upeasta auringonpaisteesta. Kiroamme erään myyjän mielessämme maanrakoon. Hän yrittää kaupitella "hylkeestä" tehtyä kassia. Ensinnäkin: Hylje. En voisi ostaa. Toiseksi: feikki. "Ehkä se onkin possua" - ja kehtaa pyytää 60 euroa rumasta kassista.

Mietimme, mitä voisimme tehdä seuraavaksi. Molemmilla oli vapaapäivä mielessä - minun oli tarkoitus tulla jälleen kerran laittamaan kotia kuntoon.

Suuntaamme pienelle risteilyalukselle, seilaamme 1.5h Helsingin edustalla ja kohotamme kuohuviinilasit ylös. Tällaista tämän elämän pitäisi olla. Nautinnollista.
Ihanaa.

Ystävät ovat jumalattoman tärkeitä.

Katselemme toinen toistaan upeampia asuintaloja mereltä käsin. Lähes jokainen niistä olisi sellainen, jossa minä voisin kuvitella haluavani asua tulevaisuudessa.

Ystäväni kysyy, josko haluaisin lähteä pussikaljoittelemaan Suomenlinnaan risteilyn jälkeen. Kumpikaan meistä ei tosin juo olutta. Mietimme mitä muuta olemme halunneet tehdä tänä kesänä, mutta mikä on jäänyt toistaiseksi toteutumatta.

Lähdemme Linnanmäelle.

Raitiovaunussa eräs vanhempi, ilman paitaa kulkeva ukkeli alkaa huutaa meille, sillä istumme invalideille varatuilla tuoleilla. Emme olleet edes huomanneet istuvamme kyseisillä paikoilla.

"Siinä sitä vittu istutaan niin. Ollaan siinä niin kauniita invalideja! Tule tule komea mies tänne näin sitä varmaan odotetaan siinä niin. Vittu."

Nousemme ylös ja annamme tilaa miehelle. Voisi sitä tuntemattomille puhua kauniimminkin, teki mieleni sanoa.

Kävelemme mäkeä ylös huvipuistoon. Kallion kupeessa mies myy todella hienoja tauluja. Ihmiset kiljuvat ja hymyilevät.
Ostamme iltahupirannekkeet. 23e. Huhhuh.
Tosin taksimatka baari-illan jälkeen keskustasta kotiin maksaa 33e. Suhteellista kaikki.

Käymme härveleissä ja toteamme että olemme tulleet vanhoiksi. Pari kertaa mustekalassa niin pala nousee kurkkuun ja lähtee purkalla pois. Miten joskus kävin Top Spinissä 12 kertaa putkeen? Huhhuh. Olin ehkä 13-vuotias silloin.

Viikinkilaivassa "joko tuntuu vatsassa, perkele" mölähtää suustani ulos kun masua vihlaisee. Vastapäätä oleva pentu kommentoi, etten saisi kiroilla. Nolottaa ja naurattaa.

Saan kyydin kotia ja nautin hyvästä elokuvasta. Illan päätteeksi pitää vielä muutama sähköposti vääntää ja käydä irkissä moikkaamassa tuttuja. Terveeseen aikaan taas olen hereillä.

Olen tyytyväinen elämääni. Aina jokin asia voisi mennä paremmin, mutta kuten olen jo aiemmin sanonut, onnellisuus on asenne. Ja minä olen päättänyt olla onnellinen.

Minulla on vain yksi elämä. Miksen siis tekisi siitä sellaista, jossa itse viihdyn.

Tänään tuntui hyvältä kaikki. Täydellinen, ihana päivä.

Kiitos teille, jotka olitte tässä päivässä mukana. Teitte siitä ikimuistoisen <3

Kyllä.

Tänään on parempi päivä.


Monet sanovat, että ihmissuhteet ovat vaikeita.

Miksi sen tarvitsisi olla niin?
Jos suhde - on kyseessä sitten ystävyyssuhde tai rakkaussuhde - on vaikea...
eikö se tarkoita sitä että olet siinä tapauksessa
vääräntyyppisen ihmisen kanssa tekemisissä?

Ihmissuhteet ovat juuri niin vaikeita kuin niiden antaa olla.

Kun kaksi ihmistä kohtaavat, täytyy tehdä kompromisseja ja paljon.
Aina lopputulos ei ole kaunis, vaan suhteesta kehittyy suuri ja ruma toukka.
Joissain tapauksissa toukasta voi toki kehittyä upea perhonen.

Joskus taas toukan päälle olisi syytä astua.


Olen todella onnellinen läheisistäni, kaikista perhosista.
Kiitos rakkaat ystävät kaikesta.

<3

Kotisirkan kivekset ovat muuten hyvin suuret.
Ne myös näyttävät hauskalta lilaksi värjättyinä.

Kaikkea hassua sitä elämässä näkee.

Olen rakastunut.
Banaanikärpäsiin.

Niin kauan kunhan niitä löytyy labrasta eikä kotoa.