IRC-Galleria

K3TTU

K3TTU

silmukka kiristyy

nyt meillä nukutaanLauantai 03.01.2009 05:42

Paloittelijasurmaajan lapsen joulu.Torstai 25.12.2008 02:44

Iskällä meni taas myöhään. Heräsin jouluaattona vasta isän saavuttua. Perinteinen riisipuuro oli aamuksi valmistettu. Riisipuurossa oli mantelin tilalla kives. Isi ei saisi tuoda työasioitaan kotiin. Päivä jatkui kuten normaalilla perheellä, oli vuorossa joulusauna. Kotimme on vanha ja perinteikäs, joten saamme nauttia puukiukaasta. Puiden tilalla kiukaan pesästä tuli pieni ja laiha käsi, joka puristi edelleen tiukasti daavidin-ristiä. Vaikka minua säälittikin juutalaispojan puolesta, otin silti kunnon löylyt. Toivoin vain ettei pukki törmäisi savupiipussa ylös menevään juutalaissavuun. Telkkarista tuli joulupukin kuumalinja, jonne soitin. Pukki naureskeli ja kyseli lahjatoiveitani. Ainoa lahjatoiveeni oli palapeli isältä. Pöytä oli katettu koreaksi, viime vuonna se kiinaksi. Kai tämä riippuu tästä maahanmuuttajapolitiikasta. Ruokana kinkkua ja maksalaatikkoa. Kinkusta en liiemmin pitänyt sen sitkeyden takia ja maksakin taisi olla joltain alkoholistilta. Sitten oli aika saada lahjat. Isä tuli joulupukiksi pukeutuneena, iso säkki olallaan. Mustan säkin sisältö paljastui isoksi ihmispalapeliksi. Pukki valahti punaiseksi ja änkytti tuoneensa väärän säkin, mutta tässä säkissä oli juuri minun lahjatoiveeni, palapeli. En halunnut luopua lahjastani kun kerrankin sellaisen sain. Pukki kuitenki pakkasi reidet ja erinäiset luut säkkiin ja lähti hakemaan oikeaa säkkiä. Sieltä isä sai paljon lahjoja, mm. kirveen ja jallupullon. Isä joi jallun ja taas tänäkin jouluna ainoa lahjani isältä oli nyrkkiä. Isona seuraan isäni jalanjälkiä paloittelijasurmaajana niin saan vihdoinkin oman palapelini.

mitä paskaaMaanantai 15.12.2008 20:47

meikä inhoaa joulua, joululauluja, jouluruokia, kaikkea mikä liittyy jouluun. multa on turha oottaa joululahjoja, vitun kulutusjuhla.

marika uskoo joulupukkiinTiistai 09.12.2008 19:44

you can't see tits on the radio says:
oon nyt ahkera ku tontut katsoo

you can't see tits on the radio says:
pitää olla kiltti jos aikoo saada lahjoja. sinä oot ollu melko tuhma. aina kiusaat

yyhMaanantai 01.12.2008 16:39

vipit loppu vink vink

no okei en kyllä usko että tämä ennää onnistuu mutta joululahjaks vois tilata...

galluppiPerjantai 28.11.2008 02:16

väsyttääkö: juu

:keskari:Tiistai 25.11.2008 21:46

Josko tuo anti vähän paranisi parin päivän levolla

kevaripalautteetKeskiviikko 19.11.2008 22:13

PALAUTE
-väsy spiikkari
-sairaan energinen huutolaulaja
-laulajan tekniikka ihan ok
-sanoista sai aika hyvin selvää
-punk-menoa
-1. biisi: rytmisyys jäi epäselväksi
-meno todella energistä
-mielenkiintoisia biisejä
-laulajan lavaprensens vähän pelottava, sekopäinen ilme, sopii tyyliin - ei voi välttyä assosiaatiolta että olisi päihteissä
-totista kaaosta

hyvää:
-omannäköinen (Eetu Viita?) ja kuuloinen bändi
-''oliko tää sitä performanssitaidetta? jaa, no sit mä pidin''
-näytti olevan uusia soittajia mukana, jotka olivat mitä ilmeisimmin vireisen kitaramusiikin ystäviä

parannettavaa:
-''oliko tää sitä performanssitaidetta? jaa, no sit mä en pitänyt'' eli laulussa kun on sanat, kuulija haluaisi kuullessaan ymmärtää ne
-älkää antako performanssin syödä musiikillsta uskottavuutta eli bändisoittotaitoja hiomaan HOP!

yleishuomio: pitäkää pintanne

[Ei aihetta]Lauantai 15.11.2008 16:13

galleria on perseestä lähes aina, mo

lävistyshommatPerjantai 14.11.2008 01:08

haluaisko joku pistää mulle smileyn