IRC-Galleria

UUDESTAAN!!Tiistai 10.01.2006 20:28



Nii-in, johan tuo telerappi-innostus on laantunut kun ei liikaa niistäkään enää kuulu.

Kävinpä äänestämässä ja eipä paljoa tarvinnut miettiä. Kuivaakin kuivempaa narisijaa en todellakaan kirjannut omaan lippuuni, eikä maaseutuhenkisyys paljia paina meikäläisen mielessä. Minusta muutenkin maalaiset voisivat pysyä maaseudulla tai palata sinne opintojensa jälkeen. On se nin kummallista kuinja perähikiäläisestäturpajuntista tulee aito stadilainen noin viikossa kun on Helsinkiin muuttanut. En kuitenkaan syrji maalta muuttaneita ; murteet ovat mukavia ja usein maaseudun ihmiset ovat oikein mukavia. Jopa savolaiset, vaikka heitä ei pitäisi lukea ihmisiin ollenkaan. (vitsi)

Mutta kuitenkin, olen sitkeästi Halosen kannalla, mutta se on MINUN mielipiteeni. Jos se nyt sattuu jotakuta häiritsemään, niin voi voi. Kirjottakoot valituksen paperille, taitelkoot paperin niin, että siihen tulisi mahdollisimman monta terävää kulmaa ja tunkekoon sen omaan peräaukkoonsa tai minne tahansa oman persoonan alueella missä paperinkulmat tekisivät mahdollisimman paljon kipeää.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.